Etusivu Kasinot Bonukset Uudet

Itävalta

Takaisin EURO 2020 –vedonlyöntiin

Itävalta arvottiin EURO 2020 karsintalohkoon, jossa olivat mukana myös Puola, Israel, Slovenia, Pohjois-Makedonia ja Latvia. Etukäteen ajateltuna Itävalta oli Puolan ohella tämän karsintalohkon suosikki ja lopulta jatkopaikka tulikin kolmesta tappiosta ja yhdestä tasapelistä huolimatta.

Itävallan karsinnat alkoivat murheellisesti kahdella tappiolla, kun Puola haki ensin pisteet 0-1 ja sen jälkeen Israel laittoi lukemat 4-2 taululle. Sen jälkeen Itävalta otti kuitenkin kolme voittoa kaataen ensin Slovenian 1-0, Pohjois-Makedonian 1-4 ja Latvian peräti 6-0. Tämän jälkeen oli vuorossa jälleen Puola, tuo ottelu päättyi lopulta 0-0. Israelille Itävalta maksoi kalavelat lukemin 3-1, samoin Slovenia kaatui toistamiseen lukemin 0-1. Kun Pohjois-Makedonia peli päättyi sitten vielä 2-1 ei Latvialle kärsitty tappio 1-0 vaikuttanut enää jatkopaikkaan. Itävalta kisoihin!

Itävallan paras maalintekijä oli karsinnoissa tähtipelaaja Marko Arnautovic, joka viimeisteli kuusi maalia. Kaksi maalia tekivät EURO2020 karsinnoissa Marcel Sabitzer ja Valentino Lazaro. Yhden maalin tekijöitä oli seitsemän pelaajaa.

Viimeisessä karsintaottelussa Itävalta pelasi kokoonpanolla jossa olivat seuraavat pelaajat avauskokoonpanossa:

Itävalta (4-2-3-1)

Pervan – Wober, Posch, Dragovic, Trimmel – Ilsanker, Baumgartlinger – Schaub, Grillitsch, Goiginger – Gregoritch

EURO 2020 - Lyö vetoa jalkapallon EM-kisoista

Historia

Itävalta esiintyi ensimmäistä kertaa jo vuoden 1934 MM-kisoissa ja tuolta oli saavutuksena neljäs sija. 1954 se pelasi Sveitsin kisoissa ja sijoittui kolmanneksi. Viimeisin MM-kisa esiintyminen on kuitenkin 1998 vuoden Ranskan kisoista, sen jälkeen se ei ole selvinnyt kisoihin.

EM-kisoihin Itävalta selvisi isäntänä kun 2008 Sveitsi ja Itävalta järjestivät EM-kisat yhdessä. Tuolta kisoista on paras sijoitus, mutta sekin on jäänyt lohkovaiheen menestykseksi, menestyshaaveita ei isommin tässäkään turnauksessa ole.

Joukkue – Team Itävalta

MAALIVAHDIT

Heinz Lindner
Alexander Schlager
Pavao Pervan
Richard Strebinger
Jörg Siebenhandl
Cican Stankovic

PUOLUSTAJAT

Maximilian Ullmann
Andreas Ulmer
Aleksandar Dragović
Martin Hinteregger
Maximilian Wöber
Stefan Posch
Reinhold Ranftl
Marco Friedl
David Alaba
Albert Vallci
Philipp Lienhart
Sebastian Prödl
Stefan Lainer

KESKIKENTTÄPELAAJAT

Stefan Ilsanker
Kevin Stöger
Florian Grillitsch
Peter Žulj
Julian Baumgartlinger
Thomas Goiginger
Florian Kainz
Christopher Trimmel
Alessandro Schöpf
Konrad Laimer
Hannes Wolf
Karim Onisiwo
Valentino Lazaro
Xaver Schlager
Louis Schaub

HYÖKKÄÄJÄT

Marko Arnautović
Marcel Sabitzer
Michael Gregoritsch
Guido Burgstaller
Lukas Hinterseer
Marc Janko

Parhaat pelaajat

Paras ja nimekkäin pelaaja on ehdottomasti kärkipelaaja Marko Arnautovic, joka teki monta maalia karsintapeleissä. Tähän mieheen maa luottaa myös näissä kisoissa, mutta melko nimetön muu joukkue ei anna kauheasti toivoa menestyksestä. Jos Itävalta menestyy, se menestyy joukkueena jota Arnautovic johtaa. Ihan laadukkaita pelaajia moni, mutta ei välttämättä ihan sitä tähtiainesta.

Itävallan mahdollisuudet Euro 2020 kisoissa?

Kertoimien mukaan Itävallalla ei ole pahemmin mahdollisuuksia ainakaan pudotuspelien ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Eri asia toki on että pääseekö joukkue edes sinne asti, miten tahmeaa mahtavat olla lohkopelit, vastassa kun on aika kovia joukkueita. Toki kaikki mahdollisuudet ovat!

Itävalta EURO2020 kertoimet ja ottelut

Voittaja 101.00
Tulee toiseksi 51.00
Putoaa välierissä 10.00
Karsiutuu puolivälierissä 7.00
Putoaa 16 joukkueen kierroksella 2.10
Karsiutuu ryhmävaiheessa 2.50

Itävalta arvottiin mielenkiintoiseen lohkoon. Ykkössuosikki on tietenkin Alankomaat eli Hollanti, mutta kakkospaikasta tullaan käymään kova vääntö. Samassa lohkossa pelaa vielä Ukraina ja myöhemmin karsintojen myötä ratkeava joukkue.

14.6. kello 19:00 Itävalta – TBA
18.6. kello 22:00 Hollanti – Itävalta
22.6. kello 19:00 Ukraina – Itävalta

Katso kertoimet ja vedonlyöntikohteet Itävallan peleihin ja lyö vetoa EURO 2020 -kisojen otteluista!

Takaisin EURO 2020 –vedonlyöntiin